Merkillepantavaa Gdyniassa

0
64

DAR POMORZA GDYNIA
Tämä purjelaiva rakennettiin vuonna 1909 Hampurissa. Se ostettiin Puolaan vuonna 1930 kansalaiskeräyksellä hankituilla varoilla ja se palveli yli 50 vuotta Merikoulun koululaivana. Se teki 105 koulutuspurjehdusta, joiden aikana sen lokikirjaan tulivat merkinnät käynneistä 383 satamassa. Näillä vaiherikkailla matkoilla se ehti olla paitsi ammattikouluna merimiestaitoihin myös ensimmäisenä “elämänkouluna” lähes 14 tuhannelle kauppalaivaston päällystöoppilaalle. Vuonna 1972 Dar Pomorza saavutti kaikki mahdolliset palkinnot isojen purjelaivojen The Cutty Sark Tall Ships’ Races -kilpailussa. Museolaiva on yleisölle avoimena vuodesta 1983. Kannattaa käydä katsomassa koululaivaa, sen sisätiloja ja samalla merimiesaiheista näyttelyä.
Nabrzeze Pomorskie, al. Jana Pawla II

BLYSKAWICA GDYNIA
Englannissa rakennettu hävittäjä luovutettiin Puolan laivastolle täällä vuonna 1937. Tuolloin se oli maan laivaston nykyaikaisin alus. Toisessa maailmansodassa laiva taisteli länsiliittoutuneiden laivastoissa Pohjanmerellä, Välimerellä, Englannin kanaalissa ja Biskajan lahdella. Museoaluksella voi tutustua paitsi itse laivaan myös Puolan merivoimien historiaan. Erityisen kiinnostava on höyrykäyttöisen sotalaivan konehuone eli pannuhuone.
GDYNIA Nabrzeze Pomorskie, al. Jana Pawla II


AQUARIUM GDYNIA
Puolan ainut tämäntyyppinen yleisöakvaario värikkäine kaloineen. Tutustuttavissa suuri määrä kokoseinän akvaarioita maapallon eri ekosysteemeistä.
Adress: al. Jana Pawla II 1 GDYNIA

MUZEUM MIASTA GDYNI GDYNIA
Kaupunginmuseolla on uusi rakennus. Se mahdollistaa kokoelmien paremman esillepanon ja myös monien ennakkoluulottomien erikoisnäyttelyiden järjestämisen. Uusi rakennus on viisikerroksinen. Tavanomaisten yleisölle tarkoitettujen näyttelytilojen lisäksi taloon mahtuvat varastot, esineiden konservointitilat sekä kirjasto tutkijasaleineen, AV-sali sekä taidegalleria.
GDYNIA Ul. Zawiszy Czarnego 1

MUZEUM MARYNARKI WOJENNEJ GDYNIA
Laivaston ja rannikkopuolustuksen nykyaikaa ja historiaa esittelevä ulkomuseo, jossa myös sisänäyttelytiloja. Esillä mm. helikoptereita, tykkejä, torpedoja sekä lentokoneita.
GDYNIA Ul. Sedzickiego 3

GDYNIA MOTO MUSEUM
Tämä on mainio museo muillekin kuin vanhojen autojen tekniikasta kiinnostuneille Käynti täällä on kiehtova aikamatka autoistumisen alkuvuosikymmeniin. Heti ovelta eteemme avautuu näkymä maalaukselliselle 1920-luvun mukulakivikadulle. Tässä ympäristössä voimme tutustua huolelliesti entistettyihin vanhoihin autoihin ja moottoripyöriin.
GDYNIA Ul. Zwirowa 2C

EXPERYMENT GDYNIA
Tässä Tiedekeskuksessa jokainen kävijä voi kokeilla tutkijana olemista. Vierailija saa yli 30 havaintopisteessä käsityksen erilaisista maailmankaikkeuden ilmiöistä. Interaktiiviset havaintopisteet on jaettu viiteen ryhmään: Ihminen, Ympäristö, Akustiikka, Fysiikka ja Optiikka.
GDYNIA Al. Zwyciestwa 96/98

KOLIBKI ADVENTURE PARK GDYNIA
Puolan suurin seikkailupuisto.Täällä on 11 hehtaarin alueella radat mönkijöille ja maastoautoille, alueet värikuulasodalle, kiipeilyseinät, köysipuisto, ampumarata, zorbing-pallomäki ja minipuisto kaikkein nuorimmille.
GDYNIA Ul. Bernadowska 1


GOLF PARK GDYNIA
Driving Range, Putting Green ja simulaattori yli 50 maailman golfradalle.
GDYNIA Ul. Spoldzielcza

Lisää aiheesta: www.gdynia.pl ; www.shopandsee.eu